Sisusta radioasema uuteen uskoon kauniilla tapetilla
Radioaseman tulisi työpaikkana olla inspiroiva ja miellyttävä miljöö, sillä monet radiossa työskentelevät henkilöt tekevät päivittäin luovaa työtä. Vaikka suuremmilla radioasemilla onkin luonnollista, että yksittäisten työntekijöiden sisustusinto ei välttämättä ainakaan heti lyö läpi johtoportaassa yleisilmeen muodonmuutokselle, pienemmillä radioasemilla ja toimistoilla yhteishengessä tehdyt päätökset radioaseman ilmeen uusimisesta voivat olla hyvinkin mahdollisia.
Tapetoimalla saat uuden ilmeen pienellä vaivalla
Viihtyisät työtilat voivat auttaa parantamaan tehokkuutta ja motivoida luovaa työtä. Tapetointi on yksi parhaimmista keinoista tuoda uutta ilmettä niin työpaikalle kuin kotiin, sillä tapetoinnin avulla koko tilan ilme on mahdollista muuttaa kertaheitolla. Jos et ole koskaan ennen tapetoinut, voi tapetin valinta kuitenkin olla ensimmäinen suuri kompastuskivi. Siksi olemme koonneet alle muutamia hyödyllisiä vinkkejä siihen, millä tavalla voit saada radioaseman muodonmuutoksen alkuun.
Tässä siis muutamia vinkkejä tapetin valintaan:
1. Aloita valitsemalla sopiva tapetointiliike, josta tilaat tapetit suoraan radioasemalle. Nykyään voit tilata taustakuvia eri väreissä verkosta. Tämä on erityisen kätevää varsinkin silloin, jos radioasemalla on kova kiire, eikä kukaan ehdi lähteä erikseen kauppaan tapettiostoksille. Näin voitte kokoontua koko työporukalla ruudun ääreen vertailemaan ja valitsemaan vaihtoehtojen joukosta parhaat tapetit radioasemalle.
2. Tapetin valinnassa kannattaa miettiä, millaiseen tilaan tapetti tulee. Kuvioilla saadaan aikaan syvyyttä ja persoonallisuutta. Isot kuviot sopivat parhaiten suuriin ja avariin tiloihin, ja pienikuvioinen tapetti luo tilaan intiimiä tunnetta. Tehostetapetilla puolestaan voidaan tehdä suuriakin muodonmuutoksia ilman, että aikaa kuluu koko huoneen tapetointiin. Vaakaraidat puolestaan auttavat tekemään tilasta leveämmän tuntuisen, kun taas vaakalinjat auttavat madaltamaan korkeaa ja kolkkoa tilaa.
3. Tapetin valinnassa on otettava huomioon myös se tila, jonne tapetti tulee. Jos työporukasta löytyy paljon luovia ihmisiä, heidän taitojaan kannattaa ehdottomasti käyttää hyödyksi ja visualisoida eri tapetteja radioaseman seinille heidän avullaan. Ennen kuin tilaatte taustakuvia eri väreissä, kannattaa ehdottomasti hyödyntää myös sivuilta löytyvät kuvastot erilaisista mallihuoneista sekä tilata työporukan arvioitavaksi useita eri mallipaloja, joiden avulla on huomattavasti helpompi visualisoida, miltä kukin tapetti seinällä todellisuudessa näyttää.